|

|

|
|
|
MAAILMANLAAJUINEN TUOTE
Yritysalueena GEOTEX-ECO2
on perustettu kehittämään, edesaut-tamaan, markkinoimaan sekä
myymään, kuten myös hoitamaan neuvontaa, alalla mikä koskee
luonnonkuiduista valmistettuja geotekstiilejä.
Yrityksessämme THULICA AB, on ECO2
käsite minkä alle kuuluvat ne tuoteryhmät
mitkä vastaavat hyvästä ECOlogisesta x ECOnomisesta
yhteisarvionnista, niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä.
Yhä kasvava tietoisuus ympäristötekijöistä vaatii ekologisesti
oikeaoppisia tuotteita joiden käyttö myös on oltava kannattavaa
taloudellisesti.
THULICA AB; llä on pitkät
perinteet kaupankäynnistä luontoystävällisten tuotteiden kanssa,
esimerkkinä mainittakoon luonnon lannoitteet ja kovat
luonnonkuidut. THULICA AB on eräs Euroopan johtavia yrityksiä
kun puhutaan luonnonkuidusta sisal, mitä etupäässä käytetään
sidontalankana maataloudessa.
Markkina-alueenamme on
etupäässä Eurooppa mihin markkinoimme lähinnä tuotteita
Latinalaisesta Amerikasta ja Afrikasta.
Kaupankäynti tuotteilla
kaukomaista jo pitkän ajanjakson aikana - läheisessä yhtiössä
vuodesta 1865 - on luonut hyvät edellytykset, sekä antanut
kokemusta niin kulttuurista kuin kaupankäynnistäkin näissä
maissa. Koska suuria tavaraeriä säännöllisesti on laivattu
Eurooppaan, on toiminta vaatinut hyvän yhteysverkoston
rakentamista varastointia, käsittelyä ja vientiä ajatellen, mikä
puolestaan on johtanut hyvään logistiseen seurantaan. Näin on
voitu taata varmat toimitukset.
Yritysjohtomme on rakentanut
monivuotisiin kokemuksiin perustuvan tuotetuntemuksen
ekologisesti kestävistä tuotteista ja on siinä ominaisuudessaan
toiminut Ruotsin hallituksen sekä YK;n neuvonantajana
kysymyksissä mitkä ovat kuuluneet tuotealueeseen luonnon kovat
kuidut.
Käsitys siitä, että
geotekstiilit luonnonkuiduista kiinnostavat kansainvälisesti yhä
enemmän, vahvistuu m.m. kun toteamme että YK-elin
ITC-UNCTAD/GATT ja SWEDECORP, Ruotsin kehitysapuelin, ovat
alullepanneet useita eri hankkeita tukeakseen näiden tuotteiden
valmistusta ja markkinointia.
|
| |
|
|
|
 |
|
Maaperä-biotekniikka
Biologisesti hajoavat
GEOTEKSTILIT
Click for reference projects - in Swedish
EROOSIO-VANHA
ONGELMA
Idea
käyttää luonnonkuitumattoja eroosionestossa ei ole mikään
uusi, mutta vasta nykyisin on mahdollista käyttää
biologisesti hajoavia geo-tekstiilejä suuremmassa
mittakaavassa.Yritys nimeltä THULICA AB, kotipaikkakuntanaan
Göteborg Ruotsissa, maahantuo ja markkinoi Skandinaviassa
GEOTEX-ECO2
geotekstiilejä jotka valmistetaan
juutti- ja kookos kuiduista.
Oikeastaanhan
asia on itsestään selvä. Niin kauan kuin ihminen on kajonnut
luontoon on eroosio ollut ongelmana.Käytettäessä luonnon omia
voimia luonnonkuitumattojen muodossa, voidaan haavat parantaa
sekä tehokkaasti että taloudellisesti. Merkillisintä ehkä on
ettei kyseinen tuote aiemmin ole tullut käyttöön suuremmassa
mittakaavassa. Muualla Eurooppaa ollaan jo monta vuotta käytetty
"elävää" luonnon materiaalia esim. olkea, maanparannusaineena,
joskaan ei suuremassa mittakaavassa tai teollisesti. Noin 30
vuotta sitten havaittiin U.S.A.,ssa että kuitu mitä käytettiin
pumpulipaalien tekoon oli itse asiassa myös käyttökelpoista
eroosion hillitsemiseen. Kun paksu, juuttilangasta tehty kude
levitettiin eroosioherkille alueille, se imukykynsä ansiosta
sitoi erittäin hyvin vettä ja antoi täten hyvän ja pitävän
juurtumisalustan kasvillisuudelle estäen täten
eroosiota.Nerokkaat oivallukset ovat usein olleet yksinkertaisia.
Niin myös tässä tapauksessa. Yksinkertaisesti, luonnonkuiduista
valmistetut matot. Tänään valmiiksi, eri käyttökohteisiin
teollisesti tuotettuja geotekstiilejä, käytetään eroosioherkillä
alueilla kuten tienpenkereet, puistoterassit tai vaikkapa
laskettelurinteet, uusintakylvöjen yhteydessä.
|
|
|
Leikkaukset ja rinteet jätetään usein vaikeasti
kunnostettaviksi. Jos jo suunnitteluvaiheessa huomioidaan
luonnon-kuiduista valmistetut geotekstiilit, voidaan
taloudellista tulosta parantaa tekemälla rinteet nopeasti
kasvaviksi ja siisteiksi, pienin kustannuksin ja mikä
parasta, luonnon omilla tuotteilla.
|

Koska mielellämme
käymme katsomassa luonnonkauniita rantoja ovat ihmisen
kasvillisuudelle aikaansaamat vauriot aika mittavia. GEOTEX-kuitumatoilla
saadaan luonnonmukainen rantaheinä uudelleen leviämään. |
|
GEOTEX
ECO2-YMPÄRISTÖN
KANNALTA OIKEA SUOJA EROOSIOTA VASTAAN
YK-raportti jonka saksalainen
ympäristöinstituutti EPEA on suorittanut, vahvistaa
luonnonkuidut ympäristöystävälliseksi vaihtoehdoksi
synteettisesti valmistetuille kuiduille. Ensinnäkin siitä
syystä että luonnonkuidut kuuluessaan luonnon omaan
kiertokulkuun, kuuluvat n.s. uusiutuviin luonnonvaroihin.
Näinä aikoina puhutaan erittäin pitkään kestävästä
kehityksestä ympäristöasioissa ja näinollen näyttää siltä
kuin luonnonkuidut eläisivät eräänlaista renesanssiaikaa.
Luonnonkuitumattoja juutista, valmistetaan tänään raaka-aineista
jota lähinnä saadaan Intiasta ja Bangladeshistä kun taasen
kookos-kuitumattoihin tarvittavat raaka-aineet tulevat
pääasiallisesti Intiasta.Kookos on kuituna kovempaa minkä
hajoaminen luonnossa kestää kauemmin ja jolla tänäpäivänä
tiettävästi on useampia käyttökohteitä kuin juutilla.
Tulevaisuudessa voi myös Brasiliassa ja Itä-Afrikassa
tuottettavasta sisalista tulla kiinnostava tuote. Suurin osa
valmistuksesta tapahtuu alkuperäismaissa mutta noin kolmannes
tuotannosta tulee tapahtumaan Euroopassa, mikä takaa varmat
toimitukset, mutta myös mikä tärkeätä, suo mahdollisuuden
tuotekehittelylle.
On laskettu että luonnonkuiduista
valmistettujen geotekstiilien käyttökustannukset jo
perustusvaiheessa ovat pienemmät, kun nykyisin käytössä olevien
menetelmien kustannukset, koska jo rinnekaltevuudet saadaan
taloudellisemmin tehtyä. Tämän lisäksi kunnossapitokustannukset
tulevat huomattavasti pienemmiksi. Paitsi että THULICA AB-GEOTEX
ECO2
toimittaa luonnonkuiduista
valmistettuja geotekstiilejä ja niiden kiinnitystarpeita,
harjoittaa yritys myös teknistä neuvontatyöta ja tarpeen tullen
myös avustaa tuotteiden käyttökohteisiin levittämisessä.
|
|

|
Käyrä havainnollistaa tapausta missä lähtökohtana on eri
geotekstiilien kyky sitoa kosteutta. Käyrästä ilmenee m.m että
luonnonkuitumattojen imukyky on jopa 1,5 kg/m2 kun vastaava luku
synteettisille matoille on vain 0,3 kg/m2. Nämä käyrän
imukykyarvot kertovat meille täten myös luonnonkuitu- ja
synteettikuitumattojen eron, puhuttaessa eroosion ehkäisystä. (Tietolähde:
Dr. Prof T.S. Ingold, Englanti). |

Hyvin pian sen
jälkeen kun geotekstiilit on levitetty, havaitaan
kasvillisuuden orastavan. Kasvien juuristo saa näin rauhassa
aikaa kehittyä hyödyntäen mattojen sitomaa kosteutta. Näin
tapahduttua on luonto saanut tarpeellisen avun kestävän
kasvillisuuden aikaansaamiseksi, matto on tehnyt tehtävänsä
ja maatuessaan palaa luonnon omaan kiertokulkuun haitallisia
jäänteitä jättämättä.
|

GEOTEX-mattoja toimitetaan eri pituuksissa, leveyksissä ja
painoissa/m2. Tavallisimmin matot toimitetaan rullissa jotta
käsittely jo levitysvaiheessa olisi mahdollisimman
yksinkertaista ja helppoa. Mattorulla avataan rinteeseen
yksinkertaisesti vain kierimälla sitä rinnettä myöten alas.
|
TIETYÖMAISTA
SIIRTOMAATILKKUIHIN
Mattoja joita on eri vahvuuksia ja
silmukkakokoja, sitovat maan ja erittäin imukykyisinä sitovat
kosteutta jopa 5-kertaa oman painonsa. Kun kasvillisuus on
juurtunut ja siten itse juurillaan sitoo maan, ovat matot
tehneet tehtävänsa. Koska ne ovat biologisesti hajoavia ne
yksinkertaisesti vain maatuvat ja siten häviävät luonnon omassa
kiertokulussa. Kookos-taimi Intiasta muuttuu mullaksi
Skandinaviassa.
Esim. tierungoissa käytettäväksi
kiinteäksi vahvisteeksi, geotekstiilit luonnonkuiduista eivät
sovi. Muutoin käytön esteenä on ainoastaan mielikuvitus. Niitä
voidaan käyttää esim. luiskissa, rinteissä ja sekä golfkentillä,
perustettaessa terasseja, rinteitä ja lampia. Niitä voidaan myös
käyttää rannikolla rantarinteen sidontaan kuten myös vahvisteena
tiläpäisissä teissä.
Uusia näkymiä
kauniimman maiseman aikaansaamiseksi avautuu; onhan nurmirinne
kauniimpi katseltava kuin louhittu sorarinne. Aikaisemmin on
monesti vieroksuttu synteettisten mattojen käyttöä,
perustettaessa esim. terasseja. Ympäristösyistä ei olla haluttu
käyttää öljypohjaisia tuotteita jotka eivät hajoa luonnossa. Nyt
tätä ei enää tarvitse ajatella - käytä luonnonkuitua.
|

Tuulen ja veden,
mutta useimmiten ihmisen, toiminnallaan aikaansaamat
eroosiovauriot luonnossa, ovat nopeasti kasvava ongelma.
Käyttämällä luonnonkuiduista valmistettuja geotekstiilejä
voidaan vauriot kuitenkin nopeasti ja yksinkertaisesti korjata,
pienin kustannuksin. |
 |
 |
|
|